keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Yhteenveto viikosta #2 (03.10-09.10.11)

Hauska sen kuin vaan jatkuu, sillä saimme tehtyä hyvän treeniviikon Tuomaksen kanssa. Ohjelmahan meillä on edelleen sama kuin kahdella edellisellä viikolla. Eli treenit teemme ma, ke, pe ja sunnuntaina.

Lihasjako on seuraavanlainen:
Rinta
Selkä, takaolkapäät
Kädet (hauis, ojentajat, olkapäät, kyynärvarret)
Jalat

Tästä jaosta nopeasti huomaa, että vatsoja ei ole erikseen laitettu. Erilaiset vatsarutistukset ja selän ojennukset on tarkoitus tehdä jokaisen treenin lopussa.
Tuomaksen ohjelma on puhtaasti kiertopainotteinen, eli treenipäivät eivät rajoitu viikon sisään ja välillä treenipäivien ryhmäjaottelu voi jonkin verran muuttua. Ohjelmaa tehtäessä moni äkkinäinen saattaa tyytyä tekemään ohjelmansa viikon (7 päivän) ehdoilla. Tällöin ohjelmat ovat 1-jakoisista 5-6 -jakoisiin. Toisinaan kannattaa kuitenkin hakea vaihtelua ja kokeilla kierto-ohjelmia, kuten vaikka esimerkiksi kahdeksan tai yhdeksän päivän kierrolla. Tästäkin aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kirjan jos vain huumorintajuni riittäisi. Tuomaksen kanssa ollaan kuitenkin menty tuntumalla, eli toisin sanoen kaikki pienet säädöt ja muutokset tehdään lennosta. Periaatteessa jokainen treenipäivä on erilainen, sillä aina pyritään keksimään uutta, koska -> mieli pysyy virkeänä -> motivaatio kasvaa -> treeni kulkee -> joku ei mökötä -> minä en mökötä jne.


Hyvännäköinen ettenkö sanoisi...  kuva siis.

Erikoistekniikoista
Joissain liikkeissä käytämme edelleen pakkotoistoja ja negatiivisia. Näistäkin käytämme erilaisia variaatioita, joita en oikein osaa järkevästi tähän selittää. Pitää melkein joskus ottaa vähän videomatskua niin näette jos jonkinlaista treenaamista. Erikoistekniikoita käytettäessä on hyvä muistaa varovaisuus, erityisesti jos ei ole aivan varma tai ei tiedä mitä on tekemässä. Yleensä joka salilta löytyy asiasta tuntevia treenaajia, joten neuvoja ja vinkkejä kannattaa aina kysellä. Kuntosaleilta muutenkin löytyy ympäri Suomen vaikka kuinka paljon hyviä ja erittäin mielenkiintoisia esimerkkejä siitä, miten liikkeet, erikoistekniikat tai vaikka ihan treeniä kokonaisuutena EI tulisi tehdä... Kuitenkin se syy, miksi me käytämme edelleen erikoistekniikoita on siinä, että tekniikoita yhdistellessä apuliikkeisiin saamme tehtyä erittäin hyvät viimeistelyt kohdelihakselle.

Tehokkaaseen ja kehittävään treeniin liittyen on hyvä muistaa ja varsinkin aloittelevien treenaajien, että aina se sarjojen loppuun vienti ei tuo sitä parhainta tulosta. Joillekin saattaa äkkiseltään kuulostaa hullulta ajatus muuttaa treeniä siihen suuntaan, että jokaisessa sarjassa tulisi jättää varaa, eli -> jätetään pari toistoa varastoon -> hermosto ei rasitu -> palautuminen on huomattavasti nopeampaa jne. Nyt on aika alkaa keskittyä pelkästään lihaksiin ja niiden kasvatukseen.

Seuraavassa tekstissä voisin hieman valaista Fitneksen saloista ja siitä, mistä tarkemmin on kyse. Tuomaksen ruokavaliosta myös muutama sananen ja eiköhän muutama kuvanenkin heitetä tekstien sekaan makua tuomaan. Nam nam...  -.-


Bald and The Beautiful


Khih...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti